Vaikka en monessakaan asiassa ole mikään arkajalka, olen lentopelkoinen. En sentään pahimmasta päästä. Koneeseen olen kyllä noussut vaikka viimeiseen asti olenkin pyrkinyt välttämään sitä. Maanantai-illaksi kun piti lähteä seminaarin perään Pohjois-Suomeen ei vaihtoehtoja matkustustapaan ollut vaan piti taas rohkaista itsensä peltipurkkiin taivaalle.
Lentoa odotellessa mietin terapiassa opittuja tapoja hoitaa pelkohetkiä ja kuvittelin itseni jälleen mamman ja pappan hyvään hoivaan. Ja sehän toimi! Ei kuristanut kurkkua, ei ahdistanut, ei pelottanut. Ei vaikka ilma oli sumuinen ja pimeä ja mitään ei koneen ikkunoistakaan näkynyt. Ensimmäistä kertaa aikuisiässä en pelännyt lentämistä. Enkä pelännyt muuten paluulennollakaan. Itse asiassa en huomannut edes ajatella asiaa vaan matkustin kuten kuka tahansa normaali matkustaja :) Peloistaan voi siis päästä irti kun oikein yrittää.
