Parisen vuotta sitten irtaannuin väkivaltaisesta avioliitosta. Väkivaltaa
koin niin henkisessä kuin fyysisessä muodossa ja tein kaikki ne klassiset
virheet kuin niin monet muutkin naiset. Salasin ja peittelin, keksin tarinoita
mustelmista ja murtumista, vähättelin, annoin uusia mahdollisuuksia, uskoin
aina parempaan. Ei sitä parempaa tule, nyt tiedän sen. Haluan näyttää omalla
esimerkilläni, että väkivaltaisesta elämästä voi irtaantua ja vieläpä selviytyä
ja nauttia elämästä sen jälkeenkin.
Henkisen väkivallan muodot olivat monenlaiset. Milloin kritiikki kohdistui
lapsiini, milloin ulkonäkööni, ystäviini, töihini, harrastuksiin, vaikka mihin.
Pikkuhiljaa alistuin yhä enemmän ja yhtäkkiä huomasin olevani lähes
eristyksissä ulkomaailmasta. Ei se liikunta siis pelkästä ajan ja voimien
puutteesta jäänyt. Omat menoni häiritsivät perhe-elämää, taloutta ja vähän kaikkea.
Tai näinhän minulle kerrottiin. Sain arvostelua arvostelun perään eikä mikään
kelvannut joten helpointa oli vain luovuttaa. En nähnyt mitään syytä nähdä
vaivaa jotta minua voitaisiin arvostella.
Siinä vaiheessa kun fyysinen väkivalta astui kuvioon, olin jo niin
alistettu, etten osannut olla vahva ja lähteä. Fyysinen väkivalta lisääntyi
jatkuvasti ja pahoinpitely vei minut jopa sairaalaan. Edes siinä vaiheessa en
kyennyt suhteesta irtaantumaan. Häpeä esti avautumisen muulle maailmalle.
Tiedän, että perheväkivallan uhreja on vaikea ymmärtää. Monesti ajatellaan
vain ratkaisun olevan suhteesta irtaantuminen, helposti ja yksinkertaisesti.
No, niin ajattelin ennen minäkin ja kuvittelin näiden naisten, jotka suhteeseen
jäävät, olevan avuttomia ja typeriä. Kunnes sitten olinkin keskellä sitä
vyyhtiä itse. Yhtäkkiä tajusin olevani pahoinpidelty, manipuloitu, häpeissäni
enkä tiennyt mitä tehdä. En oikein edes tajunnut siinä vaiheessa miten olin
siihen joutunut enkä löytänyt pitkään aikaan ulospääsyä. Häpeää suurempi este lähtemiselle
oli pelko. Olinhan joutunut kymmeniä kertoja pelkäämään omaa puolisoani. Ilman
ulkopuolisten puuttumista asiaan en varmasti olisi uskaltanut enkä jaksanut
irtautua. Niin peloissani ja niin väsynyt olin. Sain onneksi valtavasti tukea
monilta tahoilta: ystäviltä, sukulaisilta ja sosiaalityöntekijöiltä. Heidän
avullaan lopulta sain aikaan tärkeän askeleen.
Fyysinen väkivalta loppui erottuamme, mutta henkinen väkivalta
valitettavasti jatkuu edelleen kiusanteon muodossa. Yhteisen lapsemme myötä
olen helppo kohde ja lapsi helppo välikappale. Erona entiseen on, etten anna
tämän enää vaikuttaa. Olen oppinut olemaan vahva ja jätän tämän kiusaamisen
omaan arvoonsa, en välitä siitä. Olen onnellinen eikä sitä kiusaamisella kukaan
kykene muuttamaan.
Eron jälkeen en heti jaksanut huolehtia itsestäni. Kiusaaminen jatkui edelleen ja olin pitkään niin uupunut siitä tilanteesta, että elämä muodostui vain selviytymiseksi arjen rutiineista. Hoidin työt ja lapset enkä jaksanut muuta. En tiedä, olisinko jaksanut edes tuon vertaa ilman läheisten apua ja tukea. Kaikki aika ja energia valuivat hukkaan. Toipuminen tuntui loputtomalta tieltä. Välillä oli hetkiä jolloin luulin ihan oikeasti, ettei tällaisesta voi toipua, ettei kenelläkään voi olla voimia selviytyä näin pahoista asioista. Hetkiä kun pelkäsin maailman romahtavan ihan oikeasti.
Pikkuhiljaa sain voimia takaisin ja aloin voida paremmin. Kun erosta oli
vajaa vuosi, hain lähestymiskiellon ja tein rikosilmoituksen pahoinpitelyistä.
Aloitin uudestaan vanhan rakkaan harrastukseni laskettelun ja aloin elää taas
ihanaa vanhaa elämääni. Siis sellaista mitä se oli ennen väkivaltaista
suhdettani. Ystävät olivat kaikki vielä tallella vaikka heitä olin jo pitkään
laiminlyönyt. Minulla oli siis monin tavoin onnea. Vaikka vaarana oli menettää
paljon, en loppujen lopuksi menettänyt mitään. Sain onneni ja elämäni takaisin.
Koska en kyennyt tuona aikana enkä heti sen jälkeenkään itsestäni
huolehtimaan, olen ollut monella tapaa rapakunnossa. Elin henkisesti rankkoja
aikoja jolloin uupumus oli niin suuri, etten kyennyt keskittymään itseeni, vaan
elämä oli lähinnä selviytymistä. Sosiaalinen elämä hiipui kun voimat eivät
riittäneet järjestämään aikaa ystävien tapaamiseen. Silloinkin kun aikaa oli,
jättäydyin herkästi voimattomana sohvan pohjalle. Fyysisesti olin jo pitkän
aikaan ollut huonossa kunnossa. Nyt elämän ollessa taas kunnossa jaksan
keskittyä itseeni. Haluan olla henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti hyvinvoiva
nainen ja äiti ja saada liikunnan pysyväksi osaksi arkea.
Olen aloittanut säännöllisen liikkumisen ja haluan siitä elämäntavan. Minulla
on meneillään oma fitness-projektini,
johon kuuluvat fyysisen kunnon lisäksi siis myös sosiaalinen ja henkinen
hyvinvointi. Haluan myös näyttää, että kuntoon voi päästä ja terveellisesti
elää ilman kalliita laitteita ja tarkkaa dieettisuunnitelmaa. En väheksy
ammattilaisten tietotaitoa vaan tuon esille sen, että ilmankin voi pyrkiä
terveelliseen elämään eikä kiire ole syy liikkumattomuudelle. Oman elämän
hyvinvointiin riittää motivaatio ja mielikuvitus. Meillä lapset harrastavat
niin paljon, ettei vapaailtoja perheessä ole. Nipistänkin ajan liikunnalle
hetkistä sieltä täältä. Televisiota katsellessani jumppaan jumppapallolla,
hypin hyppynarulla tai nostelen puntteja. Kotona työtuolini on iso jumppapallo
joten istuessanikin olen jatkuvassa liikkeessä. Liikennevaloissa en vaihda
autoradion kanavia vaan jännitän lihaksia. Samaten kokkaillessa voi jumpata
vaikka pohjelihaksia sen sijaan että vain seisoo leikkuulaudan äärellä. Käytän
portaita en hissiä. Ruokakaupassa punnerran raskaatkin ostokset korilla enkä
käytä rattaita ellei seuraneitinä ole karkaileva 2-vuotias. Pikkuneidin
satujumpan valitsin sen mukaan että samaan aikaan pääsen jumppaan minäkin. Kun
pikkuneiti haluaa syliin, menenkin maahan makaamaan ja teen
vatsalihasrutistuksia ja annan joka nousulla pusun taikka nostelen häntä
lentokoneena ilmaan. Näillä valinnoilla aion kunnostani huolehtia ja vain
mielikuvitus on rajana miten arjen hetkiä voi hyödyntää. Toki mielelläni menen
jumppaan tai laskettelemaan kun aika suo, mutta muulloinkin voi siis
liikkua.
Tämän lisäksi syön terveellisesti. En laske kaloreita vaan pidän huolen,
että lautasella on paljon terveellisiä aineksia. Eineksiä en käytä ja ruuat
pyrin tekemään mahdollisimman alusta asti itse. Vältän vaaleita jauhoja ja
sokeria mutta karppaajaksi en lukeudu. Kerran viikossa pidän nannapäivän,
jolloin saan herkutella ja poiketa arjen ruokavaliosta.
Aion näyttää esimerkilläni, miten elämän voi muuttaa ja voida paremmin
vaikka miten pohjalla olisi käynyt. Haluan antaa myös esimerkin miten tämä
kaikki on mahdollista perheestä, töistä ja kiireistä huolimatta.
