Memory Lane: Mamma ja Pappa

Iso-Mamman kuolemasta on tänään kaksi vuotta. Ikävä on vieläkin, mutta sattuva ikävä on jo ohi. Iso-Mamma tarvitsi jo leponsa ja olisi ollut itsekästä meidän muiden toivoa muuta. Toki edelleen saan kyyneleet aikaan kun muistelen Mamman viimeistä päivää http://miafitness.blogspot.fi/2012/10/isomamman-viimeinen-paiva.html

Kaksi vuotta nyt ei kovin pitkä aika vielä olekaan, mutta... Pappan kuolemasta tulee muutaman päivän päästä 30 vuotta. Se vuosimäärä tuntuu jo oudolta. Kuitenkin muistan niin paljon kaikkea ja niin monta pientä yksityiskohtaa. Pappaa tosin pitääkin "vain" muistella sillä hän ei valokuviin suostunut. Periaatteen miehenä juoksi aina kameraa karkuun :) Alla siis sangen harvinainen otos lapsuuden kodistani ja lienee ajankohdaltaan jotain 70-luvun puoliväliä päätellen pappan kyljessä olevasta pikkutytöstä. Se pikkutyttö halusi aina olla siellä missä pappakin :)

Kauniita muistoja ja tämä päivä meillä uppoudutaan niihin <3

Tervetuloa perheväkivalta-aiheiseen vertaistukiryhmään!

Edelleen tuen tarpeessa olevia meillä riittää. Valitettavasti tässä on työ mikä ei koskaan lopu. Tapaamme jälleen Turussa Luolavuorentiellä (Luolavuorentie 7b) ja ensimmäinen tapaaminen on tiistaina lokakuun 28. päivänä klo 18.00.

Ryhmään ovat tervetulleita kaikki perheväkivaltaa ja vainoamista kokeneet/kokevat naiset.  Aihealueet vaihtelevat mahdollisuuksien mukaan ja alustajiksi tulemme kutsumaan eri viranomaistahoja poliisista sosiaalityöntekijöihin ja terveydenhoitoalalta. Kokemusasiantuntijoita kutsumme kertomaan omista kokemuksista ja toki ryhmässä keskustellaan kustakin aiheesta ryhmän jäsenten kesken, tietenkin ehdottomalla luottamuksella.

Lokakuun aiheena on turvakodin tarjoama tuki ja aiheesta meille tulee kertomaan Turun turvakodin perheterapeutti ja psykoterapeutti Aija Aaltonen.

Etukäteisilmoittautumisia ei tarvita, mutta jos jokin tapaamisten osalta mietityttää, ota toki yhteyttä: miafitnessblog(at)gmail.com. Tässä myös linkki tapaamispaikan osoitteeseen: http://www.fonecta.fi/kartat/Luolavuorentie+7B,+20810,+Turku Parkkipaikkoja on Luolavuorentieltä haarautuvan Käpytien varrella.

Lämpimästi tervetuloa vertaisryhmän tapaamisiin!

Mä tykkään juosta!

Kesä tuli kesä meni. Blogia en ole ehtinyt päivittää mutta työ perheväkivaltaa vastaan jatkuu. Itse asiassa tämä on ollut kiireisin kesä niin töiden, väkivaltatyön kuin vähän muidenkin asioiden puolesta. Samalla myös valtavan kiva kesä, ehkä paras vuosikausiin. 

Yksi monista kivoista jutuista on innostuminen juoksemaan. Liikkuahan olen tykännyt aina vaikka elämä välillä vei suuntaan jossa liikkuminen jäi. No sitä ei onneksi ollut turhan vaikeaa löytää takaisin. Uiminenkin tuli varvasmurtuman myötä kuvioihin, nykyään uin jopa meressä! Kuntosalilla tykkään käydä, rullaluistelu on uusi laji johon rakastuin, laskettelu nyt tietty on ihan parasta. Mutta juokseminen, no-no-no. Tai näin ennen ajattelin, mutta nykyään minut löytää lenkkipolulta lähes joka päivä. Joskus kilpaurheiluaikoina lajikauden ulkopuolella lenkit olivat kyllä suurinta pakkopullaa mitä muistan. Anteeksi vaan valmentajat: Kaikki muu oli kivaa, mutta ne lenkit… 

Nyt olen ihastunut (addiktoitunut?) siihen lajiin niin paljon, että kutakuinkin joka ilta on minun juoksemaan päästävä. Siis vaikka olisin jo ollut uimassa ja rullaluistelemassa saman päivän aikana niin siltikin energiaa riittää vielä pururadalle. Ei hullummin naiselta, joka vajaa neljä vuotta sitten harjoitteli uudestaan kävelemään. Tänään sitä pururadan pimeässä tunnelmassa mietinkin pitkästä aikaa. Silloin surkeana sairaalapedissä liikkumiskyvyttömänä ei tullut mieleenkään että joku päivä vielä harrastan liikuntaa, vieläpä juoksemista. Muistelin sitä kun kädet eivät toimineet edes sen vertaa, että syömään olisi pystynyt ja kun jalat eivät liikkuneet edes sen sentin vertaa, että olisivat liikahtaneet. Elämä tuntui aika hauraalta ja synkältä tuolloin ja toisinaan ne ajatukset niissä jutuissa käy. Toisinaan niitä tuntuu tarpeelliselta miettiä. Mutta... nyt käyn innokkaasti lenkkeilemässä, ihmeisiin siis pystyy kun oikein kovasti yrittää. Vau minä! Vaikka itse sanonkin :)

Mainittakoon nyt kuitenkin, että lyhytjänteisyyttäni teen paljon pikalenkkejä joten ei tässä mitään triathloneja sentään joka päivä vedetä eikä aina niin tehokkaitakaan… Tänään innostuin lähtemään illaksi rullaluistelemaan, tai niin luulin ja yritin. Autoon päästyäni alkoi sataa vettä, joten päätin että menenkin juoksemaan ja käännyin takaisin kotiinpäin. Minun taidoillani kun ei sadekeleillä luistella. No, sade lakkasi ja käänsin nokan uudelleen kohti luistelupaikkaa. Seuraavissa liikennevaloissa alkoi ripottamaan vettä auton ikkunaan. Päätin, että menen sittenkin juoksemaan ja kun kerran jo autolla liikkeellä olin, voisin kokeilla jotain muuta kuin kotipururataa. No sittenhän alkoi sataa vettä jo kovemmin ja käännyin taas kotia kohtia.. Kotiportin kohdalla satoi vain vähän ja tunsin itseni jo ihan hölmöksi ja laiskaksi, niin ohitin kotiportin (jo toistamiseen tänään naapurien mietittäväksi) ja ajoin pururadalle urheilupuistoon. Kivaahan siellä oli pienessä tihkussa juosta. Niin ja sangen nostalgista muistella niitä pakkopulla-aikoja ;) Tosiasia kuitenkin mun tehokkuudesta on, että auto sai tänään enemmän lenkkeilyä kuin minä :)

Seuraavaksi postausta seuraavasta vertaistukiryhmästä Turussa 28. lokakuuta!

Ylpeä lenkkeilijä