UUTTA!!

VERTAISTUKEA!! Facebook-yhteisössä toimii vertaistukiryhmä perheväkivaltaa kohdanneille naisille. Voit liittyä ryhmään ottamalla yhteyttä: miafitnessblog@gmail.com Nyt Turussa myös keskusteluryhmä, joka kokoontuu kerran kuussa. Lisätiedot sähköpostista ja blogista!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Vainoamisen uudet muodot



lasten asuinolosuhteet ehkä kiinnostavat lastensuojeluakin, jos ei edes valokuvia voida ottaa”



Näin luki sähköpostissa jonka sain. Mukavampi herätys aamuun olisi kyllä ollut kiva. Mutta mistä oikein on kysymys?


Kun mennään ajassa taaksepäin hieman yli kaksi vuotta, muutti puolisoni pois yhteisestä kodistamme. Tai no, ei varsinaisesti muuttanut, mutta viranomaistoimin poistui kuitenkin. Tähän toki tarinamme ei päättynyt vaan alkoi uudenlainen kausi.


Irtautuminen suhteesta, jossa olin alistettuna, oli äärettömän vaikeaa. Välillä olin jo aikeissa luovuttaakin kun kiusaajani ei irti päästänyt. Hän käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkoi minun ohjailuaan kotimme ulkopuolelta käsin. Käskytti, komensi, vaati, halusi. Välillä olin vahva, välillä olin heikko ja tottelin. Ulkopuolisen näkökulmasta toimin varmasti erittäin epäloogisesti. Kiusaajastani eroon pääseminen oli pitkä ja vaikea tie. No, selvisin ja pääsin henkisesti irti vaikkakaan en siihen yksin kyennyt vaan tukenani oli suuri joukko ystäviä ja sukulaisia sekä sosiaalityöntekijöitä. (Kiitos, edelleen :))


Fyysinen puoli olikin sitten vaikeampi. Osoitteenmuutosta entinen puolisoni ei suostunut tekemään mikä hankaloitti elämääni monin tavoin, mm. esti mahdollisuuteni lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen ja vaikutti päivähoitomaksuihin. Lähes vuoden ajan kiikutin hänen postejaan työpaikalleen. Tämän tein kiltisti päivittäin, sillä en uskaltanut ajatellakaan mitä siitä seuraisi, ellen. Postin ja muiden ”tiedotteiden” osalta tuli jatkuvasti väärinkäsityksiä puolisoni asuinpaikasta, joten jouduin käymään läpi viranomaisia ja muita tahoja selittääkseni asian oikean laidan. En halunnut lasten joutuvan enää pelkäämään tuntemattomia ihmisiä kotiovemme takana. Onnekseni ei ollut lainkaan vaikeaa selittää asiaa, sillä tilanne oli niin laajalti tiedossa, ettei se herättänyt kenessäkään edes ihmetystä. Työlästä se oli kyllä. En tuollaistakaan kiusan muotoa osannut etukäteen edes ajatella. Kiusaajan mielikuvitus on rajaton.


Kun hän ei syksylläkään vielä osoitteenmuutokseen suostunut, ja vaaratilanteitakin alkoi jälleen tulla, hain lopulta lähestymiskieltoa ja yhteiselämän lopettamista. Vaikeaa sekin oli. Ryhdyttyäni yhteistyöhön haastemiesten kanssa saimme lopulta haasteen toimitettua ja oikeudenkäynnin aikaiseksi. Osoitteenmuutos sujuikin sitten yllättävän kivuitta, ihan itsestään juuri ennen oikeudenkäyntiä. 


Koti on kuitenkin edelleen myymättä ja sillä onkin sitten tehty jos jonkinlaista kiusaa. Myyntitarjouksia toki on, mutta kun tämä myyntitouhu tuntuu jotakuta kiinnostavan enemmän kuin itse kaupaksi saaminen. Kiusaamista on saatu aikaan myyntihinnalla vetämällä vanhan ja huonokuntoisen asunnon hinta pilviin. Näin on tehty mahdottomaksi kodin myyminen. Volkkarista kun ei millään mersua saa, ei vaikka miten haluaisi.


Nyt kun kiusaajani on paljastunut vainoamisesta kotimme edustalla, kaupoissa, parkkipaikallamme jne. niin olikin taas jo uuden luovan ratkaisun paikka: myyntikuvat. Kiusaajani haluaa välttämättä, ja ihan itse, tulla kuvaamaan asunnosta myyntikuvia! Kiinteistönvälittäjän kuvat kun ovat surkeita, eivät kelpaa, otettu vääristä kohteista, lastenhuone sotkuinen, räystäslaudat likaiset ja vaikka mitä hauskaa. Mainittakoon, että kiinteistönvälittäjämme on kyllä hyvin hoitanut työnsä ottaen vielä huomioon kuinka kamalan taakan hän on myyjäosapuolesta saanut. On muuten varmaan pitkän loman tarpeessa tämän urakan jälkeen.. 


”Myynnin edistämiseksi” haluaisi kiusaajani siis tulla kuvailemaan kotiani ja vierailemaan vähän syystä sun toisesta, jopa siivoamaan sitä. Mitä vain millä kotiini pääsee. Ja kun kieltäydyn näinkin houkuttelevista ehdotuksista, saan siis uhkailua lastensuojeluilmoituksella. Kysehän ei siitä ole ettei kuvia ottaa saisi. Niitä jo on ja kiinteistönvälittäjä voi ottaa halutessaan koska tahansa lisää.


Myöskään lastensuojeluilmoituksilla uhkailu ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Uhkailu myös kertoo uhkailijan asenteesta lastensuojeluun. Tätä asennetta en jaa. Kiusaajani ansiosta on perheemme ollut lastensuojeluasiakkaana ja perheemme kokemukset ovat positiivisia. Meitä on autettu ja tuettu ja päämääränä lastenvalvojilla on ollut saada lapset tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kotimme rauhalliseksi. Pakollisen asiakkuuden jälkeen olemme jatkaneet vapaaehtoisesti neuvojen vastaanottamista kun kurjia tilanteita on eteen sattunut. Edelleen saamme apua jos niin haluamme. Sain itsekin valtavasti tukea kun pyrin irti väkivaltaisesta liitostani.


Toinen uusi aluevaltaus kiusaamisessani on asumiskorvaus. Kiusaajani haluaa vuokraa kun kerran puolet asunnosta omistaa. Se, että hänen lapsensakin asunnossa asuu, on tietysti merkityksetön sivuseikka. Voihan tietty lapsilisilläkin vuokraa maksaa etenkin nyt kun sitä yh-lisääkin jo saan. Eikä tässä mitään pieniä summia vaadita vaan niillä hinnoilla voisin lasteni kanssa vuokrata asunnon Eiralta. Siellä ei varmaan hiiretkään vilistäisi.

Eli: ensin kiusataan tekemällä myynti mahdottomaksi, sitten vaaditaan rahaa siitä että joudumme tämän kiusan kohteena olemaan. Toisinaan ei voi kuin ihailla tuota mielikuvituksen määrää. Tai voisin, ellei tämä kiusa kohdistuisi meidän perheeseen. Lopputuloshan on, että lapset tästä kärsii. Äidin voimat kun menevät perheen suojeluun, vähentää se perheen normaalia arkea.


Mitä tästä voi oppia? Jos joku on vastaavassa tilanteessa, niin kannattaa miettiä pitäisikö itse muuttaa lapsien kera. Ei aina, mutta joissain tilanteissa voi olla varmasti parempi vaihtoehto kuin tie jonka minä valitsin. Välillä itsekin mietin olisiko pitänyt vaan pakata kimpsut ja kampsut ja vaaleanpunaiset prinsessahörhelöt ja ujuttautua kaverin katon alle etsimään seuraavaa uutta asuntoa. Vaikka, kuten tullut huomattua, sitten olisi varmasti kiusaamiseen löytynyt jälleen joku muu keino. Keinot kun ei lopu kesken niitä etsivältä. Ja toisaalta, miksi minun pitäisi olla jatkuvasti se joka pakenee kiusaamisen tieltä?