Ameriikkalaiset ohjaajat saavat elokuvan aikaiseksi ihan mistä vaan, siis oikeesti, vaikka kaupassa käymisestä. Itse katselin tällaista leffaa jokin aikaa sitten.
Tarinassa päähenkilön ystävä kävi ostoksilla marketissa.
Kassalla hän aavisti jotain outoa. Hänen takanaan kassalla oli omituisesti
öykkäröivä humalaiselta vaikuttava mies. Ystävä katsahti taakseen ja huomasi
tämän olevan ostamassa lisää siideriä ja vieläpä lapsen kera. Ostokset
maksettuaan ystävä suuntasi matkansa parkkihalliin ja huomasi häntä
seurattavan. Tämä tuntui oudolta sillä näistä kahdesta toinen ei tuntunut
ajokuntoiselta, toinen puolestaan ei ollut tarpeeksi vanha ajamaan autoa.
Seuraaminen jatkui ja ystävä kiirehti autoonsa. Hän näki näiden kahden
henkilön, aikuisen ja lapsen, nousevan autoon ja silloin hänellä heräsi
muistikuva päähenkilön vainoajasta. Tuon näköisen auton hän oli nähnyt useasti
päähenkilön kodin lähellä. Välillä auto oli pysähtyneenä talon eteen, välillä
auto ajoi hiljaa talon edestä.
Ollakseen varma asiastaan soitti ystävä tarinan
päähenkilölle. Asia varmistui, auto oli valitettavan tuttu. Ystävä alkoi
miettiä onko vainoaja ulottanut toimintansa jo päähenkilön ystäviinkin. "No,
ehkä se oli sattumaa", ystävä tuumi. Tässä vaiheessa hän kun ei vielä tiennyt valvontakameroiden kuvanneen ivallista näytelmää takanaan. Ystävä nousi autoon ja lähti ajamaan kohti päähenkilön
kotia. Jo heti parkkihallin ovella meinasi auto törmätä häneen. Tämä hänen näkemänsä
auto olikin lähtenyt perään. Nyt alkoi ystävästä
tuntua oudolta. Parkkihallista ulkoilmaan päästyään tuttu auto jatkoi seuraamista;
välillä kiinni puskurissa, välillä etääntyen kunnes taas palatakseen kiinni
puskuriin. Seurasi takaa-ajomatka jossa jarrut välillä kirskuivat mutta auto
takana ei luovuttanut. Poliisillekin oli jo matkan varrella soitettu sillä meno
äityi vaaralliseksi. Ystävä sai vältettyä törmäyksen useasta vähältä piti
–tilanteesta huolimatta.
Auto takana ei luovuttanut, ei vaikka ajomatka lähestyi jo loppuaan. Päinvastoin viimeisillä metreillä yritti takana oleva auto vielä osua ystävän autoon. Pihaportti, turva, häämötti jo. Ikkunasta seurasi tarinan päähenkilö tapahtumia. ”Tuohon kun vielä ehtisi”, tuumi ystävä. Auto takana kiihdytti ja ystävä pääsi viime hetkellä portista sisään. Huonoksi onnekseen vauhdilla suoritettu pihalle ajo ei onnistunut vaan auto jäi osittain portin ulkopuolelle ja ystävä joutui tekemään korjausliikkeen päästäkseen turvaan. Sillä välin vain takaa-ajaja olikin ehtinyt kääntämään autonsa ryhtyäkseen uuteen hyökkäykseen. Takaa-ajaja kiihdytti ja lähti ajamaan kohti. Tällä kertaa ei ystävä ehtinytkään enää autonsa kanssa alta yrityksestään huolimatta. Pitkä takaa-ajo päättyi sittenkin törmäykseen.
Vaaralliset tilanteet eivät päättyneet vielä tähän. Koska vahingoittunut auto sulki ajotien, takaa-ajaja kaahasi kävelytietä pitkin pakoon. Ajo oli aivan holtitonta. Nyt nousi tarinan päähenkilöllä pala kurkkuun: Tuota kävelytietä pitkin on tulossa hänen lapsensa näillä minuuteilla kotiin! Hän juoksi ulos kauhistuneena ja jo varmana, että jotain pahaa kohta tapahtuu. Loput lapset katsoivat näytelmää sisältä käsin. Kuin taivaan lahjana näki päähenkilö lapsensa tulevan toisesta suunnasta kotiin. Helpotuksen tunne oli valtava. Poliisitkin saapuivat samassa paikalle. Eikä enää ei tarvinnut pelätä.
Kunpa tarina olisikin oikeesti vain elokuvaa ja pätkä
laaduttoman huonosti käsikirjoitetusta dekkarista, mutta tarina kertoi erään
kaupungin lähiön todellisuudesta. Jos tarina olisi ollut fiktiota, olisi
tarinan päähenkilö, perheenäiti, voinut sulkea television tai vähintäänkin
vaihtaa kanavaa laadukkaamman viihteen pariin. Lastenkaan ei olisi tarvinnut
tätä näytelmää katsoa. Johan jo viranomainen olisi sen alaikäisiltä lapsilta
kieltänyt. Lapsille ei saa näyttää kauhua ja väkivaltaa, se kun voi
vahingoittaa lapsia. Mutta lapset voivat joutua elämään sitä, ja siihen viranomaisella
on kovin vähän keinoja puuttua.
Hetki ennen törmäystä
