Onneksi jotkin asiat pysyvät. Meillä ne on laskettelu, musiikki ja sohvalla löhöily. Teinikin viihtyy edelleen äidin kainalossa, rinteessä ja pianon äärellä. Jopa lauantai-iltana :)
Minussa lienee jotain pahasti vialla, sillä en koe ajan menneen liian nopeasti enkä haikaile vauvavuosien perään. On ihan kivaa, että elämä muuttuu ja kulkee eteenpäin. Ja vaikka kuinka yrittäisin, en millään muista enää niitä kaikkia hetkiä kun lapset oli pieniä. Siis niitä hetkiä kun silloin luuli, ettei niitä voisi ikinä unohtaa. Kyllä niistä vaan niin paljon aikaa on, ettei kaikkea voi muistaa. Eikä se haittaa kun koko ajan tulee uusia ja erilaisia juttuja. Niistä haluan nauttia enkä kaihota menneitä.
Kroonista vauvakuumetta parantelen sitten seuraavan kerran isoäitinä ;)
Nyt ja 14 vuotta sitten.
