Miten väkivalta vaikuttaa lapsiin?

Vielä on perheväkivallan tunnistaminen liian vähäistä. Edistystäkin tokin on. On mukavaa huomata, että aihe on huomioitu mm. koulutuksissa. Koulutusseminaareihin yhä enenevässä määrin halutaan kokemusasiantuntijoita kertomaan miltä väkivalta ja sen uhka tuntuu. Tämä on tärkeää, sillä kaikkea perheväkivaltaan liittyvää kun ei osaa edes kuvitella sitä kokematta. Itse olen kierrellyt jo useissa tapahtumissa kertomassa uhrin asemasta ja poikkeuksetta ovat kuulijat kokeneet luentoni hyödyllisiksi ammatissaan. Hyvä näin, sillä ilmiöstä on puhuttava ja tehtävä se tunnetuksi jota siihen osataan puuttua. Tässä kohdin on pakko kyllä vähän hehkuttaa ylpeänä palautteitani. Tässä niistä yksi, kuulijan luvalla julkaistuna:

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli kuulla uhrin näkökulma. Haluisin lähettää hänelle terveisiä kuinka hurjan rohkea hän oli ja olen todella kiitollinen siitä että hän tuli jakamaan meille omakohtaista tietoa koetusta. Hänen puheestaan huokui analyyttinen käsittelytapa, jossa hän puhui yllättävän puolueettomasti, syyllistämättä väkivallan aiheuttajaa teoistaan. Oli hienoa kuulla että hän oli saanut purettua tuntemuksiaan blogin muodossa, sekä sitä kautta saanut ja antanut vertaistukea muille. Tämä on todella sitä aitoa yhteisöllisyyttä nykyajan teknologiaa hyödyntäen parhaalla tavalla. Hänen puheestaan huomasi kuinka jokaisen perhe-ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneen hoitopolku voi edetä eri tavoilla, vaikka apua olisikin tarjolla. Hänen tapauksessaan tärkeimmässä intervention roolissa ei ollut hoitohenkilökunta, vaan hän itse ja hänen läheiset.

Luentosi auttoi todella monia ammattilaisia ja tulevia ammattilaisia vaikean ja vieraankin teeman ymmärryksen lisäämisessä!

Samalla kun seminaareja kiertelen, opin itsekin kaikenlaista. Usein puhujina on oikeustieteen, psykiatrian, psykologian, sosiaalitoimen, poliisin ja oikeuslaitoksen ammattilaisia. Kuuntelen aina muutkin luennoitsijat tarkkaan ja poimin informaatiota toivoen itsekin saavani apua siihen miten perheemme tästä vielä selviytyy.

Helmikuussa Vantaalla ollessani opin mielenkiintoisia ja ikäviäkin seikkoja väkivaltaa pelkäävien lasten oireiluista. Tyypillisiä oireita ovat mm. yökastelut, koulukiusaaminen ja oppimisvaikeudet. Siis ihan kouluikäiset voivat olla yökastelijoita eivätkä ongelmat rajoitu edes öihin. Koulukiusaajien ja –kiusattujen joukossa molemmissa on runsaasti väkivaltaa perheessään kokeneita.  Jo pieni vauva saa vaurioita kuullessaan väkivaltatilanteita ja nämä voivat näkyä myöhempinä oppimisvaikeuksina. Siinä sitä listaa ja tämähän on vain alkusoittoa kaikista mahdollisista oireista.

Tutkimusten mukaan (ja ihan suomalaisten sellaisten vaikka itse en lähdettä muistakaan) on suurimmassa osissa perheväkivaltatapauksista sen harjoittaminen tai vastaanottaminen ”perittyä”. Tämä siis tarkoittaa sitä, että yleensä jompikumpi puolisoista, oli se sitten se alistunut tai alistava osapuoli, on kokenut väkivaltaa lapsuudessaan. Kokeminen tässä kohdin tarkoittaa niin sen kohteena olemista kuin sen näkemistä ja tiedostamista.

No mitäs näillä tiedoilla sitten tekee? Historiasta kannattaa tietysti oppia ja hyödyntää sitä tulevaisuuteen. Tutkimukset kertovat meille miten ehdottoman tärkeää on katkaista väkivallan kierre jo pelkästään lastensa tulevaisuuden takia. Kukapa meistä vanhemmista haluaa lapsensa harjoittavan tai vastaanottavan väkivaltaa omassa parisuhteessaan aikuisena? Riski siihen on kuitenkin erittäin suuri, ellei väkivaltaa kotona katkaista. Kuten on riski suuri oirehtia muillakin tavoin. Aiemmin lueteltu lista kun on vain murto-osa kaikista väkivallan mahdollisista seurauksista. Näitä ei ehkä tule jokainen äiti tai isä miettineeksi vaan helposti sorrumme ajattelemaan, että eihän se lapsi ole kohteena.. Tai eihän se lapsi tiedä..  Pitääkin siis aina muistaa, että lapsi kokee väkivaltaa vaikka iskut eivät häneen kohdistuisikaan. 

Niin ja se jälkimmäinen harhaluulo: Kyllä ne muuten tietävät.