Viime viikolla tuli tuomio jo aiemmin mainitsemastani pahoinpitelyoikeudenkäynnistä: Pahoinpitelijäni joutuu viimeinkin vastaamaan teoistaan! Ei toki vapaaehtoisesti vaan vaihteeksi vastuutaan pakoillen, mutta tällä kertaa se ei enää auttanut. Kompurointia olemattomiin teltannaruihin/portaisiin/laitureihin/saunan lauteisiin ei pidetty ensinnäkään uskottavana ja toisekseen olihan minulla todisteetkin tukemassa pahoinpitelyiden tapahtuneen. Tuomioksi tuli 6kk ehdollista vankeutta parin vuoden koeajalla sekä korvauksia kivusta ja särystä. Sain siis viimeinkin oikeutta ja pahoinpitelijäni rangaistuksensa edes osasta tekosiaan.
Syyksi
luettiin kaikki syyttäjän nostamat yhdeksän pahoinpitelyä sekä bonuksena kotirauhan
rikkominen. Todellakin, kansankielinen ”murtautuminen” on vain kotirauhan
rikkomista, ei sen enempää. Ei tunnu kovin oikeutetulta. Mitättömältä tuntuu
myös tuo yhdeksän, mutta kun vain murto-osasta oli tarpeeksi näyttöä. Täytyy
tosin olla onnellinen näistäkin vähistä perhealbumitodisteista, sillä useimmat
perheväkivaltatilanteet jäävät täysin ilman todisteita. Niinhän meilläkin. Oli
vain sattuman kauppaa, että hetkittäin olin valokuviin osunut mustelmia
peittämättä. Kovin tavallista kun se ei ollut. Minun onneni oli myös
ulkopuoliset todistajat. Tai no, onneni.. Kovin onnekkaalta ei tämä show
ylipäätään tunnu. On kieltämättä ristiriitaista iloita siitä, että joku on
nähnyt pahoinpitelyjäni :(
Tai olihan
todistajia, mutta he olivat pieniä lapsia. Niin minun omia kuin
pahoinpitelijänkin. Millään ei siis ollut väliä, ei edes sillä, että lapset
saivat nähdä ja kokea kauheuksia. Omat prinsessani ovat kukin saaneet pysyviä
traumoja ja huolimatta nuoresta iästään vielä muistavat kaikki. No, millä
sellaisia tapahtumia voisi edes pieni lapsi unohtaakaan. Kaiken aiheuttamansa
jälkeen väitän, että kovin vähällä kiusaajani pääsi. Lapset ovat ikuisessa
vankilassa tunteidensa ja pelkojensa kanssa ja kiusaaja vaan jatkaa
kiusaamistaan. Terapioissa kyllä käydään ja asioita työstetään ja voimme
varmasti niin hyvin kuin vain voi. Jälkeenpäin ei kuitenkaan kaikkea voi
paikata, ei vaikka kuinka paljon työtä sen eteen tekisi. Muistijäljet jää, jopa
pienimmälle prinsessoista, ja niiden kanssa täytyy vain jatkaa elämää.
