Tasapaino-ongelmia ja vinkkejä läheisille

Tuli hiljattain istuttua vaihteeksi käräjäoikeudessa. Tällä kertaa oli kyse mm. pahoinpitelyistä. Tuomiota ei vielä saatu, vaan sitä pitää hetkinen odotella. Tosin en paljoa siltä uskalla odottaa, sillä tunnettuahan on tämä puoli perheväkivaltaa: se tapahtuu pääosin salassa. Tilanne on kovin hankala näytön kannalta vaikka onnekseni tällä kertaa oli ulkopuolisiakin todistajia. Jospa niiden avulla joku joutuisi teoistaan vastaamaan.

Sarjassamme ”kootut selitykset” sain kuulla jos jonkinnäköistä tarinaa. Ottaisin huumorilla, jos en itse olisi se asianosainen, mutta siinä asemassa ei sinällään koomiset selitykset naurata. Huumori minulla loppuu väkivaltaan aika nopeasti ja tuo oli kauniisti sanottuna. Rumemminkin osaan tämän ilmaista. Jos on kanttia pahoinpidellä heikompiaan, tulisi olla kanttia myös kantaa vastuunsa siitä. Vaikka todisteena löytyy valokuvaa mustelmista, viranomaisraporttia ja todistajaa, ei se estä pahoinpitelijää pakoilemasta vastuuta. Röyhkeys on päättymätöntä.

Sainkin kuulla miten olen kompastunut, tippunut, kaatunut ja jälleen kompastunut, tippunut ja kaatunut. En sentään naapurin lehmiin törmännyt. Tasapaino-ongelmainen nainen siis :) Valokuville mustelmista löytyi kaikille selitys. Ilahduttavaa on pahoinpitelijäni muistikapasiteetti: vuosien jälkeen hän edelleen ”muisti” missä milloinkin kompuroin. Yksi tähtihetkistä oli teltan naruihin kompastuminen leirintäalueella. Tottahan toki on, että kyse oli pahoinpitelystä leirintäalueella. En kuitenkaan muista kiinnittäneeni asuntoautoa naruilla maapohjaan kuten en muista samaisella vaunualueella muidenkaan tehneen. Ei muuten muistanut todistajakaan. Mutta näin kuulemma kompastuin..

Takaisin niihin mustelmiin. Minulta on useasti kysytty, miten läheiset voivat huomata perheväkivallan kun uhri ei sitä uskalla tuoda julki. Siis mistä tietää, pitäisikö epäillä parisuhdeväkivaltaa? Juttelin aiheesta viimeksi tänään haastattelussa erään toimittajan kanssa. Kysymysten inspiroimana ajattelin käsitellä kirjoituksessani vinkkejä läheisille. Merkkejä on monta eivätkä ne mahdu yhteen kirjoitukseen. Lista on pitkä eikä mikään yksittäinen seikka välttämättä palapeliä vielä loppuun tee. Mutta kun palapelin paloja alkaa olla monta, on syytä läheistenkin tehdä päätelmiä. 

Aloitetaan ohjeistus niistä mustelmista parin esimerkin voimin. Havaintokuvien laatu on vähän heikko eivätkä mustelmat ole hyvin esillä, sillä kuvat ovat satunnaispoimintoja perhealbumista eivätkä otettu tätä tarkoitusta varten vaan alunperin ihan vain perheonnen arkistoimiseen. Kyllä niistä kuitenkin selvän saa.

Ensinnäkin: pistemäiset mustelmat vierekkäin. Ei, ne eivät tule portaissa. Kenenkään muun kuin fakiirin kotona ei portaiden virkaa toimita heinäseipäät kärjet pystyssä. Vain siinä tapauksessa voisin kuvitella portaissa kaatumisen aiheuttavan rivin sormenpään kokoisia mustelmia vierekkäin. Tavisportaissa se ei onnistu yrittämälläkään. Ne eivät myöskään tule osumalla auton oveen taikka kaatumalla laiturilla. Mustelmia on usein kolme, sillä pikkusormen puristusvoima on usein aika olematon. Toisinaan käden asento voi olla sellainenkin, ettei näkyväksi jää kuin kaksi mustelmaa.

Toinen vinkki: pistemäisiä mustelmia täydentävä yksittäinen mustelma raajan toisella puolen. Usein tämä voi olla erilainen kuin muut, sillä peukalon ote on usein pitkittäinen. Peukalon puristusvoima on muutoinkin suurempi kuin muiden sormien, joten tämä on usein se voimakkain mustelmista. Jos olkavarren sisäpuolen mustelmaa täydentävät ne pisteet olkavarren toisella puolen, voi päätellä että käsiksi on käyty. Olkavarren sisäosaan harvemmin portaat/laituri/ovi osuu. Toki tarttuminen on voinut tapahtua tippumisen ja vahinkojen estämiseksi. Tai sitten ei.

Otoksia perhealbumista. Yllä ensin mainitut pistemäiset mustelmat, alla peukaloversio vasemmassa olkavarressa.

 

Mustelmia tulee muunkinlaisesta kohtelusta joten muotoilu ei ratkaise kaikkea. Mustelmien peittely itsessään on myös hyvä vinkki. Jos kesähelteellä pitää käsivarret peittää pitkähihaisella tai mökilläkin tarvitaan kasvot peittävää meikkivoidetta, on syytä huoleen. Ylipäätään jos mustelmia pitää piilotella, on syytä huoleen. Kyllä sinne kuusen kantoon voi kompastua ilman, että jälkeä tarvitsee hävetä ja piilotella. Se sitten vain on niin, että kompastui ja kannetaan kainostelematta sininen jälki hetken aikaa. Niin ja se itse selittely. Jos sitä tarvitaan, on jälleen syytä hälytyskellojen soida. Mustelmia tulee ja menee. Ei niitä tarvitse selitellä ellei tilanteessa mitään ihmeellistä ole.

Taparikollinen osaa usein välttää näkyviin paikkoihin kohdistuvia iskuja välttääkseen jälkiä. Vaikeaa on kuitenkaan kuvitella portaiden kierimistä kovin korkealta ilman kasvoihin kohdistuvia vammoja, ainakaan jos portaita palvelivat ne heinäseipäät. Eli jälleen huono yhtälö: runsaat vartalomustelmat + ehjät kasvot.

Vinkeistä siinä siis muutama. Ja ihan yleisvinkkinä: Maalaisjärjellä voi tätä logiikkaa, tai ennemminkin sen puutetta, pohtia. Vaisto kertoo paljon. Jos vaistosi sanoo, että läheisestä pitää huolestua, niin saattaa tosiaan olla että kannattaa.

Mitä tulee omiin tasapaino-ongelmiini, ovat ne onneksi parantuneet. Enää en keräile mustelmia, en murtumia enkä meikkaa mökillä itseäni edustuskuntoon. Ja jos mustelman saankin, en sitä peittele. Enkä selittele. Portaat ovat nykyään turvalliset ja osaan ainakin useimmiten avata oven kulkematta sitä päin. Olen sittemmin telttailutkin, siis ihan oikealla teltalla naruineen kaikkineen, enkä ole siitäkään saanut näkyviä jälkiä. Oppia ikä kaikki.

Teltta