Miten väkivaltaisesta suhteesta pääsee eroon? Miten osata luovuttaa? Saamieni kysymysten myötä olen pohtinut ja miettinyt ja taas uudelleen pohtinut ja miettinyt miten osaisin vastata ja vieläpä vastata mahdollisimman hyvin. Siis niin hyvin että kuulijakin jotain ymmärtäisi ja jopa hyötyisi vastauksestani. Sehän kun on vertaistuen yksi tärkeistä tarkoituksista, jakaa neuvoja omien kokemusten pohjalta.
Vaikea tehtävä, sillä yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei ole ja samat neuvot eivät kaikille päde. Joku voi haluta romuttaa koko asetelman kerralla. Matkalla poliisilaitokselle rikosilmoitusta tekemään kuljetaan asianajotoimiston kautta ja seuraavaksi postiin muuttoilmoitusta tekemään ja illalla jo nautitaan uuden kodin rauhallisesta tunnelmasta samalla kirjoitellen osoitteenmuutoskortteja. Tässä vaiheessa on jo ex-puolison tiedot poistettu niin meilistä kuin puhelimesta ja melkeinpä ajatuksistakin. Joku toinen haluaa edetä pikkuhiljaa aloittaen parisuhdeterapiasta ollakseen ehdottoman varma ratkaisustaan ja käyttää aikaa pohdintaan. Väliin mahtuu monta tapaa, joista kukin voi valita omansa. Tärkeintä on, että väkivalta loppuu. Ellei se lopu nopeasti, voi yrittää vähän hitaammin.
Kaiken muuttaminen kerralla ei ole helppo tehtävä eikä sen pidäkään olla tähtäimenä jos tapa ei hyvältä tunnu. Muutoksen voi aloittaa askel kerrallaan, vaikkapa kertomalla ensin hyvälle ystävälle mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Sen jälkeen voi seuraavana päivänä kertoa toiselle ystävälle. Siinä olikin jo kaksi tärkeää askelta.
Perheväkivalta on tilanne johon ei kannata jäädä yksin. Kertomalla läheisille saa tukea ja lisävoimia. Niin, ja tuskin se uutisena heille tulee. Ystävät tietävät, ainakin useat heistä. He myös haluavat tietää ja haluavat auttaa. Sitä vartenhan ystävät ovat.
Itselläni kynnys kertoa oli aivan liian korkealla. Häpeän tunteet ja pelko entistä puolisoa kohtaan tuhosivat monta hyvää yritystä. Useasti suunnittelin miten kerron ystäville ja läheisille. Välillä laadin luonnoksia meiliin, välillä kertailin niitä päässäni. Monta luonnosta tuli laadittua ennen kuin lopulta avauduin. Ei se ollut helppoa mutta kannatti. Ja turhaan olin sitä kynnystä miettinyt. Kyllä ne ystävät todellakin sen tiesivät. Ketkä eivät tienneet, sen vähintäänkin aistivat. Paha oloni oli näkynyt. Kovinkaan yllättyneitä kommentteja ei tarvinnut siis vastaanottaa. Legendaariset tarinat kompastumisista eivät olleet menneet läpi. Mikä tärkeintä, kertominen kannatti. Sain tukea ja voimaa ja jaksoin taas eteenpäin.
Jos et vielä tiedä miten edetä, niin aloita vaikka tästä askeleesta: Kerro yhdelle ystävälle. Tämän jälkeen kynnys ottaa seuraava askel on jo paljon lähempänä.
