Tervetuloa vertaistukiryhmän tapaamiseen!

Seuraava tapaaminen on maanantaina 14.3.2016 klo 18.00 vanhassa tutussa paikassa Turussa Luolavuorentiellä (Luolavuorentie 7b). 

Maaliskuun aiheena on "Lapsen tapaamisjärjestelyt." Aina ei lapsen tapaamisjärjestelyt suju toivotusti eikä edes sovitun/tuomion mukaan. Tänään pohdimme miten toimia näissä tilanteissa. Joskus ainoa vaihtoehto on tapaamisjärjestelyjen muuttaminen tuomioistuimissa, mutta kevyempiäkin keinoja on. 

Ryhmään ovat tervetulleita kaikki perheväkivaltaa ja vainoamista sekä aiemmin kokeneet että sitä vielä kokevat naiset. Aihealueet vaihtelevat tapaamiskerroilla mahdollisuuksien mukaan ja alustajiksi tulemme kutsumaan eri viranomaistahoja poliisista sosiaalityöntekijöihin ja terveydenhoitoalalta. Kokemusasiantuntijoita kutsumme kertomaan omista kokemuksista ja ryhmässä keskustellaan kustakin aiheesta ryhmän jäsenten kesken ehdottomalla luottamuksella.

Etukäteisilmoittautumisia ei tarvita, mutta jos jokin tapaamisten osalta mietityttää, ota toki yhteyttä: miafitnessblog(at)gmail.com. Tässä myös linkki tapaamispaikan osoitteeseen: http://www.fonecta.fi/kartat/Luolavuorentie+7B,+20810,+Turku Parkkipaikkoja on Luolavuorentieltä haarautuvan Käpytien varrella.

Laittakaahan muistiin myös kevään muut tapaamiset: 11. huhtikuuta ja 9. toukokuuta. Aiheista tiedotetaan lisää kevään aikana. 

Mukavaa kevään odotusta!

Kirppu kotona :)

Tänään Kirppuseni palautui kotiin. :) Oli mahtavaa nähdä miten meidän kanssa elettiin ja toivottiin ja odotettiin ja vielä kiitokset siitä! Pikkukirppu saapuessaan kotiin halusi ihan ekaksi - yllätys, yllätys - laskemaan. Eikä neitiä saanut kotiin vaikka hissit sulkeutui. Pääseehän sitä omin voiminkin rinnettä ylös ja reilaamaan ;)

Tuhannet kiitokset ja vähän neuvoja

Ensinnäkin sydämelliset kiitokset kaikille lukijoille!! Olen saanut valtavan määrän kannustusta, rakkautta ja tukea. Osassa on harmiteltu miten ei voida konkreettisesti, oikeasti auttaa. Minun näkökulmasta jokainen teistä on auttanut ja paljon onkin. Kaikki nämä viestit auttavat jaksamaan ja toivomaan. Taas tuli todistettua tuen voima. Kiitos <3

Toinen monia teitä mietityttänyt asia on mitä nyt, miten pitää toimia. Näköjään monia painaa tämä sama asia ja vastauksia kaivataan. Toivottavasti tästä on edes vähän hyötyä muille :)

Ensin vähän juridiikkaa, mikä on sekin ollut hämmentävää. Kyllä, vanhempi voi kadota lapsen kanssa ja olla ilmoittamatta toiselle vanhemmalle tapaamisten aikana. Kyllä, tuomioistuin määrää tapaamiset ilman valvontaa vaikka vanhemmalla olisi vaikuttavakin rikoshistoria. Ei, ei ole tapaamisten tarkoitus, että lapsi eristetään normaalielämästä kouluineen ja harrastuksineen. Tähän vain on vaikea puuttua muuta kuin jälkeenpäin. 

Eristäminen on itse asiassa yksi henkisen väkivallan muodoista. Tyypillinen perheväkivaltatilanteissa ja tyypillinen eron jälkeen kohdistettuna lapseen. Näinhän sitä on kätevää jatkaa kiusaamista lasta välikappaleena käyttäen. Kun ei voi kiusata suoraan, täytyy kohdistaa kiusa muuta kautta.

No mitä voimme tehdä? Vai voimmeko mitään? Eli niitä neuvoja. Pakko myöntää, etten kykene antamaan mitään kaikenkattavaa täydellistä opasta, sillä kovin vähän on tehtävissä kun kyseessä on sinänsä laillinen tapaaminen. Tätä ei valitettavasti muuta sekään, ettei tapaamisessa mene kaikki ihan putkeen.

Oma neuvoni on soittaa sosiaalipäivystykseen. Sinne voi aina soittaa kun lapsen tila epäröittää. Sieltä saa neuvoja ja sieltä lähdetään hoitamaan asiaa eteenpäin jos tarvetta ilmenee. Omin luvin ja neuvoin ei kannata hommiin ryhtyä vaan luottaa siihen ammattiapuun. Tilanteet ovat erilaisia eikä yleispäteviä joka tilanteen neuvoja ole. Vertaistukiryhmissä voi myös keskustella mikä on toiminut ja mikä ei, mutta mikä on toiminut toisella, ei välttämättä sovi omaan tilanteeseen ja helposti voi saada asiat vielä enemmän solmuun. Siksi sillä soitolla lähdetään liikkeelle. Kun tilanne on ohi on uusien juttujen aika: Pitäisikö tapaamisia muuttaa esim. valvotuiksi? Pitäisikö lähteä hakemaan uusia päätöksiä, tehdä uusia sopimuksia? Näissä puolestaan kannattaa kääntyä juristin puoleen. Voimakas reagointi ei sekään ole aina paras keino joten ammattilainen tässäkin kohtaa osaa antaa rauhallisemmat neuvot. Näistä aiheista keskustelemme tukiryhmissämme tarkemmin.

Entäs sitten se kaikkein tärkein eli lapsi. Mitä hän tietää, mitä hän ymmärtää, mitä hänelle kerrotaan? Toivoisin tietäväni vastauksen tähänkin. Vaan kun en. Se nyt on selvää, että lapsen ikä vaikuttaa siihen miten hän asian ymmärtää. Kovin pienen lapsen kohdalla voi vain toivoa, ettei hän itse huomaa olevansa kiusanteon välineenä. Lapset vaan tuppaavat olemaan nokkelia eikä kannatakaan luottaa pienemmänkään lapsen kohdalla siihen, ettei hän mitään ymmärtäisi. Lapsellekin pitää puhua ja selittää. Ja tärkeää on huolehtia, ettei lapsi luule tehneensä mitään väärin. Maalaisjärjellä ja lapsen ehdoilla eteenpäin.

Kiitokset vielä ihanista viesteistä ja pahoittelut miten en millään ehdi kaikkiin vastaamaan. Pidän teidät ajan tasalla ja itse odottelen viikon päättymistä toivoen kaiken sujuvan tulevana sunnuntaina.

Missä lapseni on?

Enpä kuvitellut joskus miettiväni tätä kysymystä, eihän tällaista satu kuin muille. Väärässä olin. Pikkukirppu, oikeuden päätöksen mukaan, viettää talvisin viikon isällään. Siis ihan tavallisen viikon, jolloin eletään normaalia elämää, käydään esikoulussa, harrastetaan. Tai näinhän sen pitäisi tapahtua ja kaiketi toimii useimmilla. Ei kuitenkaan toimi kaikilla, kuten ei esimerkiksi meillä. Normaalin sijaan on lapsi kadonnut. Häntä ei ole näkynyt esikoulussa eikä yhteydenottoihin vastata. Ei vaikka yhteyttä yritetään ottaa päiväkodista käsin ja jopa viranomaisvoimin. Itse sain tietää tilanteesta kun esikoulusta huolestuneena soitettiin lapsen puuttumisesta. Ihmeteltiin missä lapsi on. Enhän minä sitä tiennyt tietenkään ja nyt ei muuta mielessä olekaan kuin missä, missä, missä??

Jokainen vanhempi osaa varmasti kuvitella huolen määrän, jotkut jopa tietävät kokemuksesta miltä tämä tuntuu. Aivan kaamealta tietenkin, vaikka mitkään sanat eivät tätä tunnetta riitä oikeasti kuvaamaan. Huoli on valtava.

Jostain syystä juuri pari päivää sitten pohdin ääneen miten on hetken jo ollut seesteistä. Edellisistä oikeudenkäynneistäkin kun on jo vuosi aikaa. No, eipä tämäkään ihan normaalia pohdintaa ole useimmissa perheissä ole.

Vuosi sitten hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen pahoinpitelyistäni (vaivaiset 9 kappaletta). Niin ja kotirauhan rikkomisesta, sen rankempaa tuomiota kun toisen kotiin tunkeutumisesta ei tipahda. (http://miafitness.blogspot.fi/2013/12/todistetusti-vaarallinen.html) Vuosi sitten pääsin myös todistajaksi oikeudenkäyntiin, jossa tuomio tuli ystäväni pahoinpitelyn yrityksestä ja jokusesta liikennerikkomuksesta elokuvatyylisen takaa-ajotilanteen tuloksena. (Tästäkin kirjoitin aiemmin: http://miafitness.blogspot.fi/2013/10/amerikkalaista-aksonleffaa_4725.html)

Näissä hoivissa siis lapseni on enkä voi tehdä juuri muuta kuin toivoa, että kaikki on hyvin. Kiusaaminen ei tunnu loppuvan koskaan.